Arctic Lapland Rally

Arctic Lapland Rally on järjestetty jo yli 50 vuoden ajan tammikuussa Rovaniemellä, Lapissa. Kilpailu on aikaisemmin tunnettu nimellä Artic Rally ja Tunturiralli. Ensimmäinen kilpailu järjestettiin vuonna 1966 nimellä Napapiirin Tunturiralli. Tänä päivänä Artic Lapland Rally on osa SM-rallisarjaa. Aikaisemmin kilpailu oli aina vuoteen 2004 asti osa EM -rallisarjaa. Niin ikään Lapin kauniissa talvimaisemissa ajettu ralli nähtiin FIA:n maailmanmestaruussarjassa vuosina 1977 ja 1978. Vuosien varrella kilpailussa on nähty vauhtia ja värikkäitä tilanteita sekä paljon kuuluisia nimiä.

Ainoan lumella ja jäällä ajettavan SM-rallikilpailun ovat voittaneet useat rallin maailmanmestarit: Marcus Grönholm, Tommi Mäkinen, Hannu Mikkola, Timo Salonen ja Ari Vatanen. Lisäksi ralli on houkutellut paljon ajajia kilparadoilta kuten Formula 1:stä. Ensimmäisen kerran kilpailun historiassa ralliauton penkille istui vuonna 2009 yhteensä neljä Formula 1 -ajajaa: JJ Lehto, Kimi Räikkönen, Mikä Häkkinen ja Mika Salo. Ainoastaan Kimi Räikkönen ajoi tuolloin rallin ensikertalaisena. Mika Salo oli heistä parhain sijoittuen kolmanneksi.

Kaikki alkoi Tunturirallista

Ensimmäinen Tunturiralli järjestettiin vuonna 1966 eli vuonna 2018 kilpailu järjestettiin jo 53. kerran. Ensimmäisen Tunturirallin voitti Kari O. Sohlberg, joka ajoi myös rallikilpailun 50. juhlavuoden kilpailuissa vuonna 2015. Vuosien saatossa Rovaniemellä ajettava ralli on tullut tunnetuksi sen kuljettajia haastavista, muuttuvista olosuhteistaan ja se onkin ainoa SM-rallin osakilpailu, jossa ajetaan niin jäällä kuin lumellakin. Se oli osa EM-rallisarjaa aina vuoteen 2004 asti sekä mukana MM-sarjassa kahtena vuonna 70-luvun lopulla.

Artic Lapland Rally:n haastavat ja ainutlaatuiset olosuhteet ovat aina kiehtoneet kansainvälisiä ralliautoilijoita sekä moottoriurheilutähtiä. Monet rallitähdet sekä Formula 1-tähdet ovat kokeilleet onneaan Artic Lapland Rallyssa. Kuuluisia nimiä ovat esimerkiksi Marcus Grönholm, Ari Vatanen, Keke Rosberg, Mika Häkkinen, Heikki Kovalainen, Mika Salo ja Kimi Räikkönen. Heistä Grönholm voitti kilpailun kolme kertaa peräkkäin 90-luvun puolessa välissä. Vuonna 2009 huhuttiin jopa F1 -tähti Michael Schumacherin osallistumisesta, mutta lopulta se ei toteutunutkaan.

Rallin yleiskuvaus ja kilpailuluokat

Kilpailun järjestää Rovaniemen Urheiluautoilijat Ry. Kilpailu noudattaa rallia koskevia AKK:n eli autourheilun kansallisen kattojärjestön sääntöjä, SM -sarjasääntöjä sekä joka vuosi AKK:n hyväksymiä Artic Lapland Rally:n sääntöjä. Vuoden 2018 kilpailun reittikartta sisälsi 11 erikoiskoetta ja koko kilpailun kokonaispituus oli 888,67 kilometriä. Erikoiskokeiden yhteispituus oli 254,65 kilometriä. Kilpailu ajetaan kahdessa osassa, joista ensimmäinen ajetaan tammikuun viimeisenä lauantaina ja toinen sunnuntaina. Vuonna 2018 lauantaina ajettiin 5 erikoiskoetta ja sunnuntaina 6 koetta.

Artic Lapland Rallya ajetaan seuraavissa yleisissä SM-luokissa: SM1 (Super4), SM2 (Tuotanto4), SM3 (R2) ja SM4 (Super2). Suomi Cupin yleisiä ja junioreille tarkoitettuja luokkia on mukana seuraavasti: F-ryhmä, V1600-ryhmä, RGT/FIA R4/WRC -ryhmä ja R-Lite -ryhmä. Juhlavuonna ralliin lisättiin yli 50-vuotiaille tarkoitettu Seniors -luokka sekä yli 60-vuotiaille tarkoitettu Legends -luokka. Lisäksi yhtenä luokkana on historiallisille ajokeille tarkoitettu Historic sekä oma junioreiden luokka, jossa ajetaan kolmessa ryhmässä alle 1600 cm3 autoilla.

50-vuotisjuhlat vuonna 2015

Vuonna 2015 tammikuun 22. – 24. päivä ajettiin Artic Lapland Rallyn 50-vuotiskilpailu. Juhlavuoden kunniaksi kilpailusta tehtiin juhlanäyttely, joka esiteltiin kilpailun virallisessa kisakeskuksessa hotelli Pohjanhovissa. Näyttelyyn oli kerätty kuvia ja videoita rallin historian ajalta ja vierailijat pääsivät kokeilemaan omia rallitaitojaan rallisimulaattorissa. Lisäksi juhlavuoden kunniaksi koottiin juhlajulkaisu ”Tarinoita Tunturista”. Näyttely ja julkaisu kertoivat kävijöille, kuinka historian aikana maailman parhaimmat kuskit ottivat pelottomasti vastaan erittäin vaativissa olosuhteissa ajettavan rallin haasteet kerta toisensa jälkeen.

Lisäksi Rovaniemi halusi antaa kaikille asukkailleen mahdollisuuden osallistua juhlavuoden juhlintaan järjestämällä viikon ajan kestävän maksuttoman juhlatapahtuman. Rovaniemen keskustassa, Lordiaukiolla järjestettiin 21. tammikuuta kahvitarjoilu, lukuisia esityksiä sekä illalla näyttävä ilotulitus. Juhlavuonna kilpailuihin lisättiin myös seniorisarjat yli 50-vuotiaille ja yli 60-vuotiaille legendoille. Legendojen sarjassa kilpaili ensimmäisen Tunturirallin voittanut vuorineuvos Kari O. Sohlberg. Juhlakilpailussa nähtiin niin ikään vanhoja entisöityjä autoja, joista tunnetuimman T-Fordin toi näytille kilpa-alueelle sekä Mäntyvaaran rallikeskukseen liikemies Hans Egger.

Rallin järjestäjä: Rovaniemen urheiluautoilijat ry

Rovaniemen Urheiluautoilijat ry on vuonna 1963 perustettu yhdistys. Yhdistyksen lajeina on jokamiesluokka, ralli, karting ja rallisprint. Alkuaikoina yhdistys lyhennettiin lyhenteellä RUK, mutta nykyään siitä käytetään lyhennettä RoiUA. Yhdistys on ollut ahkerasti mukana kehittämässä Pohjois-Suomen autourheilua kilpailutoiminnalla ja rakentamalla asfalttiradan. Tunturirallia alettiin suunnitella heti yhdistyksen julkistamisen jälkeen ja vain 3 vuoden sisällä ensimmäinen Napapiirin Tunturiralli järjestettiin. Yhdistys on järjestänyt alusta lähtien Napapiirin Tunturirallin eli nykyisen Artic Lapland Rallyn, maaliskuussa Mäntyvaaran raviradalla järjestettävän SM-Rallisprintin ja Napapiirin vauhtiajot kesäkuussa.

Tapahtumaa vierailijoille ja katsojille

Rallivierailijoille järjestetään joka vuosi oheistoimintaa Lordiaukiolla sekä hotelli Pohjanhovissa. Kilpailijat starttaavat Lordiaukiolta, joten vierailijoille on oiva tilaisuus seurata lähtövalmisteluja eturivistä. Lisäksi rallipassilla pääsee osallistujien huoltoalueelle Mäntyvaaraan. Kaikki viralliset fanituotteet ja rallipassit ovat ostettavissa virallisesta Rallishopista koko tapahtuman ajan. Hotelli Pohjanhovi järjestää ralli-iltoina konsertteja sekä tarjoaa rallibuffetin. Samoin hotelli Pohjanhovessa valitaan joka vuosi tiukan kilpailun päätteeksi virallinen Rallityttö. Rallitytön tehtävänä on lähettää kilpailijat matkaan seuraavana päivänä ja olla osallisena palkintojenjakoa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *